Minä olen huone -projektin ideana oli kertoa Lahden Kaupunkikylän asukkaista oman elämänsä taiteilijoina. Kullakin asukkaalla oli oma ohjaajansa, jonka tehtävänä oli fasilitoida ideoiden toteuttamista. Huoneiden ilme määräytyi täysin tekijöidensä herkkyyden ja toiveiden mukaisesti. Osa ei ollut koskaan tehnyt taidetta, joten projekti aloitettiin keväällä 2021 keskustelemalla.