Kaunologi

Minä olen huone -näyttely

Tuemme vuosittain taiteilijajäsentemme pienprojekteja yhteensä 7000 €. Kaunologissa esittelemme  muun muassa näitä projekteja.

Tässä blogikirjoituksessa tutustumme Leena Hannulan Minä olen huone -projektiin.

Pienprojektirahan hakija: Leena Hannula
Kaunon myöntämä pienprojektiraha:
400
Projektin nimi: Minä olen huone -näyttely

Lindan hevonen. Linda kaipaa ympärilleen rauhaa ja eläimiä. Kuva: Leena Hannula

Milloin projekti toteutettiin?

Projekti toteutettiin 1.11.-23.12.2021 välisenä aikana. Marraskuussa rakennettiin Spatiumin antamiin tiloihin Sammonkatu 8:aan Lahden Kaupunkikylän ja Kaarisillan näyttelyhuoneet. Tilaa oli n. 400 m2.

Mikä oli projektin alkuperäinen idea?

Projektin ideana oli kertoa Lahden Kaupunkikylän asukkaista oman elämänsä taiteilijoina. Kullakin asukkaalla oli oma ohjaajansa, jonka tehtävänä oli fasilitoida ideoiden toteuttamista. Huoneiden ilme määräytyi täysin tekijöidensä herkkyyden ja toivoiden mukaisesti. Osa ei ollut koskaan tehnyt taidetta, joten projekti aloitettiin keväällä 2021 keskustelemalla. Kesäleirillä asukkaat saivat kertoa itsestään ja unelmistaan, minkä pohjalta syksyllä aloitettiin työskentely.

Miten projekti toteutui?

Projektista tuli paljon enemmän kuin osiensa summa. Spatiumin antama tila mahdollisti kaikille halukkaille oman tilan. Ohjaajat saivat lisätukea omilta taustaverkoiltaan. Hanna-Sisko Onnela teki upean projektin Linda Naumanin kanssa. Hän puolisonsa Avner Peled on tohtorikoulutettava Aalto-yliopiston Media Labin Learning Environments -ryhmässä. Hän teki liiketunnistimen avulla toimivan puhuvan hevosen. Hevonen puhui Lindan äänellä toivoen rauhaa.

Ylipäätään ilo ja taiteellisen työskentelyn tuoma nautinto oli monille uutta ja kaupunkikyläläiset kokivat itsensä taiteilijoiksi, jotka ahersivat pitkäjänteisesti. Monille maalaaminen oli uutta.

Projekti kasvatti kovasti osallistujien itsetuntoa, mutta mursi myös ennakkoluuloja. Kahden kuukauden yhteistyön jälkeen olimme aivan vertaisia ja juttelu oli luontevaa. Monet taidekeskustelut kehittivät puhetta ja vuorovaikutusta.

Jesse ja Rasmus, kuva: Leena Hannula

Oliko projektin aikana jotain kommelluksia tai erityisiä onnistumisia?

Aivan erityistä oli näin taidenäkökulmasta, että kohdalleni sattuvat ohjattavat olivat kolme urheilullista nuorta miestä. Jesse on tunnettu Lahden Pelicans fani. Olimme jo kerran käyneet toimistossa hänen pyynnöstään hakemassa jotain rekvisiittaa näyttelyyn. Kehitysjohtaja Jesse Pyykkö oli ensimmäinen Pelicans-tuttavuuteni. Olin aivan pökerryksissäni siitä vauhdikkuudesta, millä tämä ohjattavani Jesse pyöritti keskustelua. Lähdimme näyttelyaarteet mukana, ja ajattelin, että hengissä selvittiin.

Väärin. Teimme näyttelyä pari päivää. Toisena päivänä Jesse halusi vaihtelua, koska oli töissä MeaMannan kirjaston lounaspaikassa, mikä oli normaali lounasruokalamme. Hän ehdotti Pelicansien V.I.P.-ruokalaa, jolloin tunsin taas olevani vieraalla maaperällä. Suostuin yhdellä ehdolla: ei sitten häiritä pelaajia! Kun menimme paikalle, niin jo heti ovesta sisään tullessamme pelaajat tulivat juttelemaan Jesselle. Ohjattavani käytti heti tilaisuutta ja pyysi jotain kopioitavaa logoa tms. Niinpä lähtiessämme kainaloon tarttui tintamareski, jossa oli maalivahdin vartalo. NHL-pelaaja Pasi Nurminen kannusti Jesseä kaikin tavoin.

No, toinen ohjattavani olikin Aleksi Koululasta ja vankka KooKoon kannattaja. Nämä kaksi joukkuetta, Pelicans ja KooKoo, olivat kohtaamassa samassa ottelussa. Näyttelyä rakennettaessa ei ollut epäselvää miten joukkueet milloinkin pärjäsivät tai missä seuraava matsi oli.

Kolmas urheilija samassa huoneessa oli Rasmus, joka puolestaan laittoi esille omat voittopokaalinsa ja .mitalinsa sählystä, fudiksesta, keilasta, biljardista, golfista sekä sulkismailansa. Hän oli myös rakentanut pienoismallin Kisapuistosta ja valaissut kentän miniatyyrivaloilla. Rasmus osallisti muita myös Jakkolopelillä sekä varjokuvateatterilla, jotka molemmat ovat kuuluneet hauskoihin vapaa-ajan harrastuksiin.

Kysymys kuuluu, onko tämä taidetta? Kyllä, mitä suuremmassa määrin. Kukin nuorukainen oli tehnyt piirtämällä omakuvan reaalikokoon tekemässä juuri sitä arjen sankaruutta, omana voimahahmonaan, mikä heitä einnoittaa. Minut yllätti täysin nuorten miesten keskustelu voimahahmoista, Herkuleksesta, Hi-manista ym. Kuinka hyvää analyysia sieltä tulikaan Hadeksen epötoivosta tai 80-luvun sarjakuvasankareista. Poikien peliluolasta tuli suosikki. Kuulin myöhemmin, että Pelicansien turkoosi väri on myös kuvataidekoulujen hävikkiväri – jostain syystä. 🙂

Millainen vaikutus tällä projektilla on ollut omaan työskentelyysi?

Opin kuuntelemaan kanssaihmisiä tarkemmin ja ymmärtämään, että taide ei ole itsestäänselvyys. Siihen pitää kannustaa ja luoda mahdollisuuksia. Minulle tuli kova halu olla fasilitoimassa monia asioita, joita kuulin unelmoitavan. Eräs henkilö toivoi voivana elää kartanoromantiikka, tehdä elokuvaa ja heti tuli mieleeni, että voisikohan sen toteuttaa Erstan kartanossa.

Huomatessani keskustelevan kuvantarkastelun kehittävän vuoropuhelua, tuli mieleen, että siitä voisi puhua laajemmminkin. Olen Suomen VTS ry:n (Visual Thinking Strategies) hallituksessa ja kokeilumielessä voisin vetää jonkin session aiheesta.

Varsinaiseen omaan työskentelyyni se antoi rohkeutta ja muistutti unelmien tärkeydestä.

Millaiseksi arvioisit projektin alueellisen vaikutuksen?

Näyttelyssä kävi parin viikon aikana n. 500 kävijää. Somessa FB tavoitti 1398 henkilöä, sitoutumisia 100.

Livestriimaukseen 3.12 osallistui 15 henkilöä.

Näyttely otettiin DiDan 3.12. vammaisten tapahtumaan osana Kulttuuria kaikille-palvelua.

Millainen vaikutus Kaunon myöntämällä avustuksella oli projektiisi?

Minulle oli yllätys, että Mukkulan koulu heittäytyi täysin käsivarsilleni kahdeksi kuukaudeksi. Olin mukana vapaaehtoisena – projektikoordinaattorina, taiteilijana, äitinä ja ystävänä ilman minkäänlaista rahoitusta. Mukkulan koulun KAIKKI erityisryhmät tulivat sekä näyttelyn rakentamisvaiheessa että näyttelyn aikana kaikkiin työpajoihin. Heillä ei ollut lainkaan omia työvälineitä, joten annoin kaikki omat museosta perimäni värit ja paperit käyttöön, mutta eivät riittäneet. Oli taivaanlahja saada tukea materiaalihankintoihin, kuten maalaushuopaan, liimoihin ja tarroihin. Tehtäväni oli myös tehdä tekstejä ym. mihin tarvitsin värikasetteja. Kaikki tämä auttoi saamaan näyttelytyöt ripustetuksi. Vanha tiiliseinä ei ollut helppo pohja, joten täytyi käyttää aika järeitä keinoja, kokeilla eri kiinnitystarroja ym. Kiitos tuesta!

Linkit:

Projektin raportti

Aksun työ on puhdistaa suurella magneetilla vesiemme pohjia. Taustalla metallisaaliista tehty teos. Kuva: Leena Hannula